Nuorten Maanpuolustusliiton tarina

Nuorten Maanpuolustusliitto syntyi vuoden 2023 keväällä kolmen lukiolaisen aloitteesta. Omien kutsuntojemme yhteydessä kohtasimme erilaisia epäselvyyksiä ja puutteita, joihin halusimme toteuttaa ratkaisun. Nuorten Maanpuolustusliiton tarkoituksena onkin edistää nuorten innostusta, tietoisuutta ja valmiuksia maanpuolustukseen, varusmiespalvelukseen sekä kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Idea Nuorten Maanpuolustusliitosta sai kunnolla ilmaa siipien alle, kun voitimme toisen asteen opiskelijoille suunnatun Spring-ideakilpailun. Kilpailun voittajille oli tarjolla ikimuistoinen kesätyö, jonka aikana omaa ideaa sai työstää haluamallaan tavalla. Spring-ideakilpailun ohjausryhmän ansioista saimme heti alkuun tärkeitä kontakteja sekä yhteyshenkilöitä, jotka mahdollistivat erilaisten vierailujen ja tapaamisten järjestämisen esimerkiksi puolustusministeriön ja maanpuolustustoimijoiden kanssa.

Idea siirtyi konkretian tasolle, kun syksyllä 2023 veimme Nuorten Maanpuolustusliiton yhdistystoiminnan tasolle. Olemme saaneet toiminnallemme rahoituksen ja teemme jatkuvasti töitä maanpuolustustoiminnan sekä kaikkien nuorten eteen.